Lomalle, lompsis!

 

Välillä tälläkin sivustolla otetaan rennommin. Olemme itse nyt siirtymässä lomalaitumille muutamaksi viikoksi, joten keräsimme tähän myös kaikkia lukijoitamme mahdollisesti kiinnostavia erilaisia vinkkejä siihen, miten kesälomasta saa mahdollisimman rennon. Aivojen on hyvä välillä olla lomalla ja näiden vinkkien avulla uskoisimme, että kesälomasta saa entistäkin viihdyttävämmän. Useinhan käy niin, että tarpeeksi kauan kun on lomaillut, alkaa rannalla makoilu tai mökin laiturilla löhöilykin puuduttaa. Silloin mieli usein alkaa harhailla jo edessä häämöttävään töihin – tai kouluun paluuseen. Jotta tältä voidaan välttyä, kannattaa ottaa näistä vinkeistä onkeensa tai ainakin miettiä jotakin vastaavaa tilalle. Loma on lomaa varten, ei töitä.

Netflix ja HBO

Siinä kohtaa, kun haluaa vaan oikeasti rentoutua ja katsoa vaikkapa sarjoja tai leffoja, kannattaa käyttää netistä löytyviä suoratoistopalveluita. Näitä ovat muun muassa Netflix ja HBO. Molemmista löytyy niin leffoja kuin sarjojakin ja sarjojen kohdalla ilahduttavaa on tietenkin se, että tarjolla on useita tuotantokausia. Jos siis ei kiinnosta oikeasti edes keksiä mitään erityistä tekemistä, voi vaikka koko kesäloman käyttää tuijottamalla sarjoja, joita ei ole töiden lomassa ehtinyt katsoa. Tätä nyt tuskin monikaan oikeasti kesälomaltaan toivoo, mutta nykyäänhän mobiililaitteet mahdollistavat sen, että sarjoja voi käytännössä katsoa missä tahansa, ajasta riippumatta. Joten mikäs sen mukavampaa kuin istua mökin kuistilla muutama viikko ja katsoen vaikkapa Orange is the New Blackia. Sen kaikki tuotantokaudet on nähtävissä osoitteessa https://www.netflix.com/. Täältä löytyy tietysti myös hurjat määrät kaikkea muutakin katsottavaa, joten ei muuta kuin tutustumaan.

E-kirjat

Jos kirjasto ei ole lähettyvillä, tai unohtui käydä ennen mökkireissulle lähtemistä kyseisessä laitoksessa, ei mitään hätää! Apuun rynnistää tässäkin asiassa mobiililaitteet. Niille voi nimittäin ladata nykyään lähes kirjan kuin kirjan, sillä e-kirjat ovat saavuttaneet suuren suosion. Lukemista voi ladata laitteelleen jälleen kerran, ajasta ja paikasta riippumatta. Näitä e-kirjoja saa myös äänikirjoina, jotka nekin ovat saavuttaneet jopa yllättävän suuriin mittasuhteisiin kohonneen suosion. E-kirjoja on tarjolla useissa eri palveluissa, joista ehkä tunnetuin on tietenkin Elisa. Lisäksi hyvän valikoiman löytää myös osoitteesta http://ekirjasto.kirjastot.fi/. Tarjontaa on runsaasti, molemmissa palveluissa löytyy paljon suomenkielistä kirjallisuutta, mutta myös ulkomaista laatua on saatavilla.

Ostokset

Verkossa on suorastaan hillitön määrä erilaisia kauppoja, joissa kuluttajat voivat tehdä ostoksia. Perinteisesti tulee ensimmäisenä mieleen kaikki vaatekauppojen sivustot, mutta nykyään ostoksia voi tehdä liittyen lähes mihin tahansa tuotteeseen. Henkilökohtaisesti suosimme erityisesti huonekaluihin liittyviä nettikauppoja, sillä niiden parissa on todella paljon miellyttävämpi asioida kuin liikkeessä, sillä useimmiten liikkeisiin ehtii vasta viikonloppuna tai muina ruuhkaisempina aikoina, jolloin hermot menevät todella helposti. Kotona tai mökillä saa ostettua huonekaluja paljon mukavammalla tavalla, samalla voi vaikkapa nauttia lasin tai kaksi viinä tai kylmää olutta. Samalla voi jo fiilistellä tulevaa huonekalujen kasausoperaatiota, joka sitten taas vaatii pullon tai kaksi viiniä ja korin olutta.

Loppuun

Kesä on ihmisen parasta aikaa. Käytti lomansa sitten miten tahansa, tärkeintä on, että todella lomailee. Me palaamme takaisin sorvin ääreen tosiaan muutaman viikon kuluttua. Silloin on taas aika tarkastella lisää suomalaisia yhtiöitä, jotka ovat menestyneet maailmalla ja jotka työllistävät suuren määrän ihmisiä. Mutta nyt, lomalle lompsis!